Halkoja!

Sain halosta päähän. Itse aiheutin. Nakuttelin puita halki ja eräs pyörähti hyrränä ilmaan ja nasahti silmään. Ei onneksi mitään pikkiriikkistä mustelmaa pahempaa, mutta saanpas taas selitellä. Silmä sentään mustui varsin elegantisti, eikä ole edes kovin ruma. Vielä se siitä keltaiseksi muuttuu.

Osasin.

On ollut kyllä mainiota aikaa. Eilen juhlistin kummipojan 8-vuotissyntymäpäivää hyvillä treeneillä, ja oivallisella vadelmakakulla. Pieniä ihania tapahtumia ystävien kanssa on riittänyt, ja rauha silti säilynyt. On upeaa huomata treeni toisensa jälkeen olevansa innostunut ja nauttivansa siitä, mitä tekee. Itse asetetut menestyspaineet karisevat, kun treeneissä on hauskaa ja sitä riittää aina, kun onnistuu säilyttämään hyvän läsnäolon. Ajatukset eivät harhaile menneeseen tai tulevaan. Kutakuinkin kaikki sujuu, ja pieniin virheisiin joita jokaiseen harjoitukseen karatessa mahtuu, osaa suhtautua joko niille nauramalla, tai kylmästi analysoiden mikäli siihen on syytä. Wau. Jos tällainen harjoittelu ei kehitä, niin ei sitten mikään.

Illalla runtattiin viimeinen maksimivoimapuntti, josta pääsin kotiin nauttimaan ilta-auringossa kotiterassilla rakkaan perheen ja naudan sisäfilépihvin (kovin rakas sekin) seurasta. Huomenaamulla 7.30 juhlimme karaten parissa taas pajalla, josta jatkamme urheilukentälle tekemään muutamat testiloikat. Koikkelehtimisen jälkeen riennämme Särkänniemeen Kaitsun, Titan ja sistersien kanssa. Sinne lienee ilmestyneen uusia laitteita sitten viimekäyntini.  Aikamoista!