Seinäjoki

Ulkona sataa räkäisesti niin kuin vain ukkosella voi. Juon laittikokista ja haaveilen kahvista. Kokis on kylmää, kahvi ei, paitsi joskus ja silloin sen sanotaan kaunistavan. En usko, yksikään finni ei ole kahvilla kadonnut eikä sillä ole havaittua vaikutusta hiuksiinkaan. Pylly painaa liikaa keittopuuhiin. Tai ei sittenkään. Nyt soi puhelin.

Olisin jo mennyt moccamasteroimaan mutta puhelinmyyjä keskeytti aikeeni. Olen ottanut tavakseni sanoa hymyillen ja ystävällisellä äänellä eikiitoshyvääpäivänjatkoa ja lyödä luurin korvaan. Kuulevat varmasti että hymyilen ja kaikki voittavat aikaa. Sitä on kaikille annettu samalla mitalla, mutta toiset käyttävät sen tehokkaammin. Mitä lie se tehokin tarkoittaa? Fysiikassa mekaaninen teho merkitsee tehtyä työtä aikayksikössä, sähköinen teho taas on jännite kertaa virta. Rahalla sitä ei voi mitata, tai jos voi, niin olen varsin tehoton ajankäyttäjä, mitä en mielestäni ole. Rahaa ei näy vaikka koenkin tekeväni työtä, välillä paljonkin aikayksikössä. Sähköopista en koskaan erityisemmin pitänyt, paitsi virtapiirilaskuista. Ikävän abstraktia, sähköä kun ei näe. Ei kyllä painovoimaakaan, ja silti mekaniikka oli kliffaa. Aukko logiikassa.

Käyn kaivamassa astianpesukoneesta lempikuppini ja nautin sadepäivän kahvista. Kävin eilen katsomassa kotimaista yleisurheiluspektaakkelia, Paavo Nurmi Gameseja, eikä satanut yhtään! Siitä kaikki kymmenisentuhatta Turkuun kerääntynyttä urheilun ystävää saavat kiittää minua, sillä ilmestyin paikalle kumisaappaissa, sadetakki kassiin pakattuna. Jos olisin toiminut toisin ja laittanut sievät kengät niin sade olisi ollut taattu. Hihihi. Melko egoistinen ajatus. Sääthän vaihtuvat sen mukaan mitä MINÄ puen päälleni. 

Kasvoista loistaa into ja keskittyminen? Lempikuppi, Seinäjoki.

Eilen ilmassa oli kyllä urheilujuhlan tuntua. Porukkaa oli kuin pipoa, ja vessojakin melkein 10. Jonotin puoli tuntia. Onneksi ymmärsin ennakoida hätäni ja siirryin jonottamaan ajoissa. Miesten satasen karsinnat menivät ohi, mutta enpähän pissannut housuun! Paljon sain nähdä vaikka satkun missassinkin. Paikalla oli useampia kansainvälisiä huippuja, joiden suorituksia pääsin seuraamaan aitiopaikalta, keskeltä takasuoraa, vastapäätä tuulimittaria. Seiväskisan ja Minna Nikkasen hienon suoriutumisen olisin toivonut näkeväni lähempää, mutta kaikkea ei voi saada.

Totesin jälleen saman totuuden kuin useasti ennekin, oikeastaan aina ja minkä tahansa urheilulajin kisoja seuratessani. Urheilijat ovat kauniita. Tällä kauneudella en nyt tarkoita klassisia piirteitä tai tikissä olevaa kroppaa. Toki urheilijat ovat hyvässä kunnossa, mutta ennen kaikkea kauneus syntyy ilmeestä. Kasvoista säihkyy into ja keskittyminen. Urheilun piirtämä mielenmaisema saa rosoisemmankin lärvin loistamaan edukseen.

Viikko on mennyt kaiken kaikkiaan mainiosti. Olen saanut keskittyä treenaamiseen hyvin, ja hyvät harjoitukset ovat seuranneet toisiaan. Hieno tilanne. Tänään olimme aamulla pajalla hiomassa Titan ja Kaitsun kanssa ottelutekniikkaa, ja iltakuudelta on vuorossa punttitreeni. Työntöpäivä. Sormessa on pienoinen reikä tiistaisen tempauspuntin jäljiltä, mutten anna sen häiritä. Mitä enempi teippii, sen kovempi jätkä.

Tirppa

Ojensin käteni avatakseni kotioven Hinnerjoella ja olin lentää selälleni. Kuului pyrähdys, ja jokin pieni asia syöksyi minua kohti. Harmaasieppo. Kaikista maailman tai edes pihapiirimme paikoista se oli päättänyt rakentaa pesänsä pääoveamme koristavaan ovikranssiin. Tyylikäs tipu, joskaan ei ehkä viisain. Kurkkasin sammaleista ja ruohoista kyhättyyn laitokseen ja löysin viisi pientä oranssitäpläistä munaa. Ilmeisesti liikenne meillä kotona ei ole ollut kamalan vilkasta viime päivinä. Whatsaupissa käydyn huvittuneen perheneuvottelun jälkeen päädyimme maksimoimaan linnun kotirauhaa. Kulku Sonkin valtakuntaan käy jonkin aikaa terassin ovesta.  

Taas on viikko välivuotta takana. Viimetorstain siivous ei herättänyt minussa lopultakaan mitään suuria tunnemyrskyjä joita olisin voinut jakaa maailmalle, mutta muuten on tapahtunut kaiken laista. Alfakeskuksen painonnostokisat eivät kohdallani olleet varsinainen jymymenestys, mutta syytä on olla tyytyväinen siihenkin että tulos tuli! Tempaus 53kg ja työntö 63kg. Viimeinen yritys 67 kg työnnöstä jäi harmillisesti yritykseksi, ja tulosraja SM-kisoihin jäi siis toistaiseksi saavuttamatta. Nostot riittivät oman sarjani (naiset alle 63kg) voittoon ja painoon suhteutetut pisteet (sinclair) kaikkien naisnostajien kesken jaettuun toiseen sijaan Meri Ilmarisen jälkeen. Tähän kohtaan on syytä mainita, että Meri on ihan oikea kova nostaja ja edustaa Lohja Liftingiä naisten +75 kg:n sarjassa.  Siinä missä oma yhteistulokseni 116kg riitti 157,21 sinclairpisteeseen, ylsi Merin miltei sata kiloa kovempi 212kg 252,09 pisteeseen. Aikamoinen nainen!

Kaiken kaikkiaan kisa oli erittäin mukava kokemus. Meininki TAK:n salilla oli reilu ja kisatovereita kannustettiin. Sain jännittää omien nostojeni lisäksi kahden tutun painijapojan suorituksia. Akseli oli jo yhdet peruskoululaisten kilpailut käynyt Rovaniemellä asti, muuta Joonakselle tämä TAK:n kisa oli debyytti. Hieno olikin! Pojat nostivat hyvin. Heidän kanssaan nappaamani yhteiskuvan aion pitää visusti tallessa. Poikien treenimoraali on sen verran kova niin paini- kuin painonnostosalilla, että kaikki edellytykset suurtekoihin ovat olemassa. On ihana neuvoa nuoria miehiä, jotka kuuntelevat ohjeet hiljaa silmiin katsoen ja vielä toimivat välittömästi niiden mukaan. Tämä pätee toki vain urheilussa.

 Toinen mainitsemisen arvoinen asia kuluneessa viikossa oli tutustumiseni sarjakuvataiteeseen. ”Mitäs oot puuhannu?”, ”No mitäs, meikä o reenannu ja lukenu sarjiksii” Siis ei näin, tai joo, muttei ihan. Sarjakuvien löytäminen oli minulle oikeasti suuri oivallus. Ystäväni vinkkasi minulle kirjastosta ranskalaisen sarjakuvataiteilijan sarjan. Lainasin pari ensimmäistä kirjasta ja palasin parin päivän päästä lainaamaan loput. Hienojen kuvien lisäksi sivut tiputtelivat tajuntaani hienoja ajatuksia tasaiseen tahtiin. En ole ennen ymmärtänyt, kuinka vaikuttavia upeiden kuvien ja lyhyiden lauseiden yhdistelmät voivat olla. Kirjasto avasi minulle uuden osaston.

Se menneen hehkuttamisesta ja katse tulevaan, sillä läsnäoleva hetki on kuitenkin ohi ennen kuin arvaakaan. Tänään on kevyt päivä. Koko aamupäivä menee mukavasti läpsytellen kesäisestä Turusta nauttien ja illalla pääsen taas Sampon pajalle juhlimaan lajitreenejä mahtavassa seurassa. Hyvä elämä. Syöksyn nyt ulos nauttimaan siitä.

Tårstai

Koristeomenapuunoksa on parhaat päivänsä nähnyt. Saatan tuhota sen.

Viime keskiviikosta on yli viikko ja torstai on toivoa täynnä. Onnistuin keskiviikkoni käännössä ennennäkemättömällä tavalla, ja torstai on aina ollut mainio päivä. Tämä kyseinenkin näyttää varsin lupaavalta, ainakin paperilla. Kotona siivoskelua ja mummon tervehtimistä, yhdeltä lajitreenit pajalla, ja sieltä saan porhaltaa Turkuun alfakeskukseen Turun atleettiklubin järjestämiin kansallisiin painonnostokisoihin. JOO! Kisat ovat ensimmäiset painonnoston saralla ilmeisesti vuoteen, ainakaan tulosta ei kuulemma viime vuodelta ollut. Aikamoista. Niin se aika rientää. Nyt tarkoitus olisi käydä tekemässä sellainen, jotta voin kesän jälkeen katsoa uudelleen missä mennään.  

Siivoaminen on ihanokoo. On paljon asioita joita teen mieluummin, luen vaikkapa kirjaa tai syön jäätelöä, mutta siivoaminen menettelee. Työnsä jäljen näkee, ja varsinkin toiselle siivoaminen on ihan mukavaa, ainakin mukavampaa kuin uiminen kylmässä vedessä tai hakettaminen. Täällä kotikorvessa olen huomannut vedon loppuvan aina oman huoneen kohdalla. Ei siellä kukaan muu käy, itsekin harvoin ja vain nukkumassa. 

Siivoamisessa harmillisinta on ehkä imurointi. Siitä kuuluu meteliä, ja aina välillä imuri sammuu sen pyörähdettyä selälleen kesken kohtauksen, tai johto irtoaa seinästä juuri kun on ylettymäisillään johonkin saastaiseen kolkkaan. Ihan kuin kone esittäisi hiljaisen kantansa liian aggressiivisesta kohtelusta. Lavuaarien pesu ja pöytien pyyhkiminen taas on palkitsevinta. Se on äänetöntä, eikä rätti tai tiskiharja protestoi.

Jotenkin tämä tarinan iskentä ei tänään lähde lentoon. Katson paremmaksi tarttua siihen vietävään imuriin. Ehkä se herättää minussa tunteita joista voin kertoa lisää.

Keskiviikko

Minun maanantaini on keskiviikko. Näin on aina ollut, ja tämä meneillään oleva on siitä jälleen yksi osoitus. Torkutin tunnin, heräsin synkkänä ja nyt särkee pää. Sitten muistin että on keskiviikko. Kärsimykseni ei lisääntynyt, se sai vain selityksen. Keskiviikko on keskellä viikkoa (wow mikä oivallus) ja maksimaalisen kaukana viikonlopusta.

No, jurnutus saa riittää. Otan tästä keskiviikosta niskalenkin ja teen siitä maailman parhaan päivän. Aloitan projektin fiilistelemällä läpi mennyttä uusintatenttiä. Sisätautien viimeinen osatentti käsitti nefrologian (munuaistaudit), reumataudit ja gastroenterologian (ruuansulatuskanavan sairaudet), eikä mikään osa-alueista varsinaisesti sytyttänyt, varsinkin kun päätös välivuodesta oli jo tehty. Niinpä lukeminen varsinaiseen tenttiin oli luokatonta, ja sain mitä ansaitsin. Uusintatenttiin yritin hiukan tsempata, mutta pikkuisen sekin jäi yritykseksi. Eräänäkin lukupäivänä kun kaikki oli jo siivottu, päätin liittyä facebookiin. Netissä tehtävä uusintatentti meni arvatenkin varsin heikosti, ja tuskastutin itseäni ja läheisiäni sen jälkeen kiroilemalla liian pitkän tovin vuolaasti ja maalamalla synkkiä kuvia tulevaisuudestani taitavin sanankääntein. Tiesin läpipääsyn olevan kintaalla, ja yritin aktiivisesti unohtaa asian. Halusin siirtää asian jo hamaan tulevaan. Viime sunnuntaina kävin nettiopsussa (foorumi, jonne kaikki opintosuoritukset tupsahtavat) kurkkaamassa, ja näin siellä aivan valtavan upean ykkösen. Läpi meni siis. JOOOOOOOO! JOOOOOOOO! Noin.  Sisätaudit on nyt selätetty ja välivuosi voi virallisesti alkaa.

Vielä ei kiristänyt.

Lauantaikin oli upea. Piipahdin Rovaniemellä serkkupoika Tanelin ylioppilasjuhlissa, ja reissu oli juuri niin voitokas kuin osasin odottaa. Rakastan juhlia. Parhaita ovat suvun kesken vietetyt Rovaniemellä. Niissä on sama toimiva kaavansa. Virallisessa osuudessa syödään hyvin ja kaikilla on kivaa. Juhlaväellä on ykköset päällä, mikä on hauskaa, sillä ikinä ei ole liikaa tilaisuuksia pukea nättiä mekkoa ja tappajakorkoja jalkaan. Epävirallisessa osuudessa siirrymme kolmeenkymppiin (tätien ja serkkujen koti) jatkamaan pirskeitä ja kaikilla on vielä kivempaa. Jatkoilla asu on vapaa, pakosta, sillä virallisen osuuden jälkeen mekko kiristää liikaa mm. hengittämiseen.

Timanttinen kaava ei pettänyt tälläkään kertaa. Juhlien menu oli huikea. En ole eläissäni syönyt yhtä hyvää keittoa, oikeasti! Myös tädin ja serkkutytön taikoma mantelipulla oli vertaansa vailla, söin heti kolme ja vähän lisää myöhemmin kun oli jo paha olo. Ylensyönnin määrää kuvaa onnellinen hetki juhlapaikan terassilla, jossa serkkuni jäylöi hetken melonin palaa, sylkäisi sen sitten hyvin kömpelösti olkansa yli ja totesi voipuneesti ”Ei jaksa purra.”

Ensimmäisen maailman ongelmia.

Jatkot kolmessakympissä. Serkut Oona ja Jussi, keskellä joku hörhö täsmentää.

Noniin. Nyt on jo paljon parempi mieli, tästä tulee mainio keskiviikko. Seuraavaksi suuntaan hymyssä suin Turun alfakeskukseen tekemään lajitreenin, olkoonkin että joudun polkemaan sateessa. Tässä vaiheessa treenikautta kiusaan motoriikkaa vaikeilla yhdistelmillä ja rytmityksillä. Sitä ennen otan lämmöt tanssien täysillä itsekseni hyvään musiikkiin. Treenistä lounaalle ystävien kanssa, sitten päikkäreiden jälkeen loikkimaan, todennäköisesti Kupiittaan urheiluhallille sillä sää on aikamoinen. Hyvä elämä!