Selfie

Hei, olen Emma, olen ihan sukka somessa.

Opettelen vasta. Äsken otin selfien. Eilen otin sellaisen kirjastossa, mikä oli varsin hankalaa ja kiusallista. Jatkuvasti piti vilkuilla, ettei kukaan vain näe. Lopulta slaavikyykistyin hyllyjen väliin ja nappasin otoksen itsestäni pitkään tavoittelemani sarjakuvakirja kainalossani.

Ei tämän pitäisi olla näin hankalaa. Näen jatkuvasti ikäisiäni (ja nuorempia ja vanhempia) ihmisiä näpsimästä kuvia itsestään, ystävistään ja annoksistaan enkä ajattele asiasta mitään. Oikeastaan nyt huomaan pikkuisen valehtelevani. Haluaisin suhtautua viimeisen viiden vuoden aikana tapahtuneeseen kulttuurimullistukseen ja sen mukanaan tuomaan postausbuumiin täydellisen liberaalisti ja olla ajattelematta siitä mitään, mutta oikeasti minua kummastuttaa ja etoo.

Kenelle kuva halutaan näyttää ja miksi? Kehitetäänkö ne joskus ja laitetaan albumiin, että voi sitten vanhana katsella mitä tuli syötyä?  Vai onko ainut motiivi kuvan takana näyttää maailmalle, miten valtavan upea elämä minulla on ja tehdä mahdollisimman monta ihmistä kateelliseksi. Näin hyvää ruokaa syön, näin hyvännäköisiä ystäviä minulla on ja näin hyvältä näytän itse, näin siisteissä paikoissa käyn, ja katsokaa kun olen lomalla ja täällä paistaa aurinko ja siellä sataa vain vettä paitsi viikonloppuna jolloin onneksi oli Ruisrock.

Noniin. Paljastin itseni. Sen sijaan, että osaisin tuntea myötäiloa siitä että ihmiset nauttivat elämästään, että lomareissulla paistaa aurinko, ja että muut syövät hyvää ruokaa samaan aikaan kun itse laiskuudenpuuskassani popsin papuja ja tonnikalaa suoraan purkista, olen kateellinen. NYT HÄVETTÄÄ. Oivalsin nimittäin juuri, että syy postausvihaani on itsessäni ja kateellisessa luonteessani.

#nomakeup #selfie #badhairday #yolo #finnishgirl

Ennen tätä oivallusta huomasin olevani vähän vihainen ja ylemmyydentuntoinen. Pidän itseäni vähän parempana, kun en osaa enkä halua edes opetella täydelliseski elämänipostaajaksi. Pienen itsetutkiskelun jälkeen huomaan kuitenkin nauttivani ihan yhtä paljon kuin kuka tahansa iljettävä selfiemaakari siitä, että ihmiset tykkäävät ottamastani selfiestä jossa näytän nätiltä, tietenkin, sillä kuka haluaisi näyttää muiden silmissä rumalta.

En minä ainakaan. Oikeastaan tämäkin teksti lähti ihan eri teille alkuperäisestä tarkoituksestaan. Minun piti aloittaa henkilökohtainen selfiekoulutukseni postaamalla joka päivä yksi aivan hirvittävä otos itsestäni, mutta ensimmäinen osuma oli niin tavattoman ruma, etten halunnut julkaista sitä. Lopulta päädyin tuhlaamaan vartin elämästäni sellaisen kuvan ottoon, joka on hassunhauska, näennäisesti vähän ruma ja meikitön, mutta oikeasti ihan soma. Se paremmuudesta.

Semmoista. Julkaisin silti. #nofilter

Tunnustuksestani rohkaistuneena laitan tähän nyt sen ensimmäisenkin kuvan.

Minua mietityttää silti aidosti kuvien ottamisen motiivit. Huomaan usein facebookin/ instagrammin kuvapostauksia katsellessani tuntevani kateutta ja kaihoa jonnekin missä muut ovat ja itse en. Ennen kaikkia some-tilejäni olin autuaan tietämätön muun maailman menosta. Oli helppo olla tyytyväinen omiin suunnitelmiin ja ratkaisuihin. Nyt näen kuviksi ikuistetut tähtihetket jokaisen puolitutunkin elämästä, ja haluan olla kaikkialla kaikkien kanssa ja kaiken aikaa.

Olen muuten ihmetellyt, miten kenelläkään riittää aikaa ottaa kuvia kun on hauskaa? Varmasti harjoittelun tulosta sekin. Itselläni menee ikuisuus yhden kuvan ottoon, näillä nakeilla kun aina onnistuu jotenkin kämmäämään sen näyttöön täppäämisen. Lisäsyy selfietreenaukseen.

Välillä houkutus palata entiseen ja kadota sosiaalisesta mediasta kokonaan on suuri. Koen sen kuitenkin olevan vähän helppo ratkaisu, ojaan menemistä tieltä putoamisen pelossa.  (En valitettavasti muista tämän sanonnan lähdettä.)  Ehkä jonain päivänä, kun olen täydellisen sinut suhteessani sosiaaliseen mediaan ja minulla on riittävästi sponsoreita jotka eivät halua minun näkyvän missään, voin lähteä somesta ovet paukkuen ja kehittää kuvia vain omaan vanhanaikaiseen albumiini (as if…). Siihen mennessä olen toivottavasti oppinut tuntemaan niin suurta myötäiloa rakastamieni ihmisten onnesta, etten edes halua lähteä.