#Bremen2014

Suomen joukkue: Pyry, Pasi, Helena, Johanna, Oskari, Titta, Melis, Ina, Joni ja minä

Pääsin kuin pääsinkin Bremeniin ja valmistautuminen sujui täydellisesti. Viimeistelytreenin fiilis tiistaina oli huikea ja joukkueen latauksen melkein maistoi. Mahtava meininki.

Keskiviikkona kisat käynnistyivät. Pohjaten kokemuksiin Saksan järjestämistä Premiumliigakisoista, odotin skarppia toimintaa ja loppuun asti hiottuja järjestelyjä. Toisin kävi.

Naisten puntarin oli määrä alkaa 10.30. Saavuimme jonon liepeille hyvissä ajoin toteamaan, että vuorossa olivat vasta toisiksi painavimmat, alle 84 kiloiset miehet. Punnitus aloitettiin suurimmista sarjoista, joten jossain kohtaa oli kisajärjestäjien aikataulu kusaissut pahemman kerran.  Nälkäisten miesten massa velloi puntarihuoneen oven edessä kärsimättömänä. Ympärille katsoessaan kohtasi paljon tyhjiä katseita, vähemmän hymyjä.

Ei auttanut kuin pystyttää leiri muutaman sadan muun tavoin tatamille ja lusia. Puntarijonoon päädyttyäni sain vahvoja lehmäviboja yrittäessäni satojen naisten puserruksessa tähdätä kohti pikkuruista oviaukkoa, jossa joku toivoton yritti ääni käheänä huutaa, minkä sarjan kulloinkin oli määrä saapua paikalle. Omalta osaltani punnitus oli läpäisty vasta 12.30.

Minun kannaltani punnituksen venyminen oli vain hitusen ärsyttävää, sillä painon kanssa ei tällä haavaa tarvitse tapella ja oma sarjani oli määrä käydä vasta torstaina. Voin vain kuvitella, miltä samana päivänä ottelevista nälkäkurjista tuntui. Näin amatöörimäiset järjestelyt MM-tasolla tuntuvat hävettävältä. Toivottavasti karatea olympialaisten näytöslajiksi katsasteleva heppu ei eksynyt aamulla puntarialueelle.

Torstainen valmistautumiseni sujui kuin suoraan oppikirjasta ja fiilis tatamille kävellessä oli sellainen kuin oli tarkoituskin. Tunsin itseni ovelaksi ja olin innostunut. Walesilainen vastustaja kaatui näyttävästi varsin alle minuutissa, ja tatamilta oli mukava tepastella valmistautumaan toiselle kierrokselle, jossa vastaan tulisi viime MM-kisojen hopeamitalisti, tunisialainen Hasnaoui.

Olen tehnyt naisesta itsekseni ottelupätkien perusteella analyysin, ja tiesin hänet vahvaksi countraajaksi. Jodanzuki (lyönti päähän) olisi vaarallinen. Päätimme yhdessä Kaitsun kanssa ottaa riskejä ja jatkaa samaa aloitteellista tapaa kuin matsissa walesia vastaan, sillä pisteitä tuntui tulevan melko herkästi nimenomaan omista aloitteista. Olin myös nähnyt tunisialaisen olevan pulassa kun otteluun laitetaan vauhtia. En saanut sekoitettua naisen pakkaa tarpeeksi, ja hävisin lopulta 5-1. Selvästä erosta huolimatta tunne ottelusta ei ollut toivoton. Sain hajalippuja, tunsin olevani tilanteissa mukana ja hain lisäpisteitä loppuun asti.

Jäin odottamaan jatkoa toiveikkaana, sillä tiesin tunisilaisen olevan finalistiehdokas. Hän etenikin semifinaaliin malesialaista vastaan. Ottelu päättyi tasan 1-1 ja ratkesi tuomariäänestyksellä lipuin 3-2 malesialaisen hyväksi. Oma mahdollisuuteni keräilyihin pronssimitalista kariutuivat noihin lippuihin.

Olin tietysti kovin pettynyt, mutten lohduton. Olin tehnyt oman osuuteni niin hyvin kuin pystyin ja onnistunut ottelemaan omalla tasollani. Syytä suureen murheeseen ei siis ollut. Keräilyihin pääsy ei enää ollut omissa käsissäni, eikä sen harmittelu auta. Epäreilulta tuntui ainoastaan se, että sarjan semifinaali käytiin malesialaisen tatamilla niitten tuomarien edessä, jotka olivat seuranneet tämän otteita ja etenemistä kierros kierrokselta. Olisi ollut kiinnostavaa nähdä, miltä tuomariäänestys olisi näyttänyt tunisialaisen tatamilla.

Oman sarjani jälkeen sain ihailla katsomosta Johannan upeita otteita naisten -55 kilon sarjassa, jossa hän eteni poolin finaaliin asti taipuen lopulta japanilaiselle kestomenestyjälle, Niki Kobayashille 1-0.  Valitettavasti Johannankaan onni ei suosinut keräilyihin pääsyn suhteen, sillä japanilainen hävisi semifinaalissa ranskalle.

Tätä tekstiä kirjoittaessani olin innoissani. Heräsin 03.40 naapurihuoneen möykkäämiseen pirteänä kuin peipponen. Hiivin läppäreineni hotellin aulaan jotten herättäisi Melistä (maajoukkuemme turkkilaisvahvistus, joka otteli myös loistavasti ollen yhden voiton päässä pronssimatsiin pääsystä) ja laadin listan kehitettävistä asioista ja vahvuuksista joita haluan parantaa edelleen. Lista muistuttaa vähän perheenäidin sittarikuittia pyhäpäivää edeltävänä perjantaina. Edessä on ihana tehtävä!

Huikea joukkue lähdössä viimeisen illan karkeloihin.