Räjäytetään uimahallit

Se iski taas. Vähän yllättäen, niin kuin sillä on ollut tapana, se livahti Aninkaisten sillan alta pyörätielle, tarttui lainajoponi tarakkaan hidastaen valmiiksi tuskaisen verkkaista tahtiani vielä hitusen. Siitä se sujahti oikean lahkeeni alle, hyväili hetken tulehdusta akilleksen ympäristössä ja mönki siitä mieleen ja kostutti silmät.

Viimeksi se hyppäsi autooni kun olin matkalla Turkuun pajalta, mistä olin tulossa seuraamasta lajitreenejä sivusta ja neuvomasta seuramme upeita nuoria naisia keskivartaloon lyönnissä, tekniikassa jota olisin tahtonut olla myllyttämässä itse.

Frustrated for peritendinitis

Turhautuminen.

Akilles on vaivannut nyt MM-kisoista lähtien ja aika-ajoin, kuten tänään, itketysraivottaa. Ympäröivässä kudoksessa on pientä tulehdusta, joka ei tunnu poistuvan kokonaan hyvästä hoidosta ja kunnon himmailusta huolimatta. Peruskuntokauden olisi pitänyt olla täydessä vauhdissa jo pari viikkoa, mielessä on hurjasti asioita joita tahtoisin päästä työstämään innostavan MM-kisareissun jälkeen, mutta edelleen on tyydyttävä polskimaan altaassa, mistä en ole koskaan erityisemmin pitänyt. Tai no pidin pallerona, mutta silloin se perustui erilaisten rantakivien sukelteluun järvenpohjasta ja hyppimiseen korkealta, ei vesijuoksenteluun senioriväen kanssa. (Näin muuten ihan supertyylikkään vanhan rouvan jolla oli punaisiin uikkareihin sointuvaa huulipunaa ja helmikorvakorut. Ajattelin itsekseni että tuolta minäkin aion näyttää 60 vuoden päästä.)  Lapsena ei sitä paitsi tuntenut kylmää, ja vesi ylipäätään oli ihan nasta juttu. Nyt uimahalli merkitsee minulle julkista vähäpukeisuutta, palelua, punaisia silmiä, jalkasientä ja vettä korvassa.

Tulipas kitistyä. Käännän takkini kertaheitolla ja muutan päiväni suunnan heti. Loppupäiväni on maailman paras. Turhautuneisuus kömpikööt keittiön ikkunasta palotikkaita pitkin alas, ja laahustakoon lähimpään polttokelpoisten jätteiden laatikkoon.

Oikeastaan uinti on ihan kivaa, ja loistavaa peruskuntotreeniä.  Ihan oikeasti, olen todennut muutaman uintikerran jälkeen, ettei se ole oikeastaan yhtään pöllömpää! Ei tarvitse keskustella kenenkään kanssa ja vesi tuntuu ihan mukavalta kun ensipalelu on mennyt ohi. Altaasta noustua kävely pitävällä kaakelilla tuntuu hauskalta, ihan sama hyökkääkö jalkasieni varpaaseeni vai ei! Kylmäaltaassa tönötyskin on ihan mukavaa, tai ei kyllä ole, mutta saunaan meno kaiken jälkeen on. Uiminen on parasta! Vielä kun osaisi. Jaksan kyllä ihailla uimareitten vauhtia altaassa! Hurjaa hommaa.

Fake it until you make it.

Olen tehnyt tämän saman kierroksen ennenkin. Turhautumisella ja ahdistuksella on tapan hyökätä aina kun niitä vähiten odottaa, ja ajoittainen synkistely lienee inhimmilistä. Hetken tilannetta tuumittua on kuitenkin helppo todeta, ettei kaikki niin hullusti ole. Pystyn tässä vaivaisen tilassanikin tekemään kaikenlaista, treenaamaan vaikkapa kestävyyttä uiden, ja keskikroppaa erilaisin jumpin. Mielikuvaharjoitteissa voin tehdä kaikkea mitä normaalisti tekisin treeneissä, ja aikaa jää hienosti videoiden katseluun ja blogitekstin kirjoittamiseen. Kouluhommiakin pystyy hoitamaan pikkuisen huolellisemmin. Tilanteessa on paljon hyvää kun sen vain päättää nähdä, ja vaikkei sitä kaivamallakaan keksisi, niin vaivaisuuden harmittelu ei edistä mitään eikä auta ketään. Siksi olen päättänyt hymyillä ja kantaa ristini ilolla.

Ja uida.