Yhteys poikki

Jaahas. Istun Hansakorttelin ainoassa lauantaiaamuisin kello yhdeksältä aukeavassa kahvilassa ja odotan tulevat kolmevarttia elämästäni erään puhelinliikkeen aukeamista. Puhelimeni kuulokeliitäntä oli vioittunut mystisesti ja vein laitteen takuuhuoltoon yli viikko sitten. Vuokrasin huollon ajaksi käyttööni pienen mutta melko kelvottoman lainaluurin, joka temppuili aikansa ja lakkasi eilen lopulta toimimasta. Olin ratikkaa odotellessani soittamassa juuri ystävälleni, kun luuri pimeni. Virtanappulan painaminen pitkään tai vähemmän pitkään ei auta, ja laturin kanssa veksaalminenkin osoittautui hyödyttömäksi. Ihanaa!

Siis oikeasti ihanaa. Varjopuolina mainittakoon, että kellon katsomiseksi on käynnistettävä tietokone, ja nettiin päästäkseen hakeuduttava ostoskeskukseen, sillä en nyt juuri tullut löytäneeksi lappusta johon kotinettini erittäin vahva salasana on kirjoitettu. Musiikin kuuntelukaan ei onnistu, sillä en vielä tähän päivään mennessä ole tullut ladanneeksi uudehkoon koneeseeni spotifyta. Nyt sekin tulee tehtyä. Pienistä käytännön haasteista huolimatta on kuitenkin ollut varsin mukavaa olla tovi tavoittamattomissa.  

Meille on tänään tulossa kaksi vierailevaa tähteä Tapanilasta treenaamaan karate kumitea. Minun on tarkoitus karauttaa Turusta Honkilahteen heti saatuani jonkin puhelimen taas käyttööni. Nuoret toivot saapuvat puolen päivän aikaan ja tarkoitus olisi olla paikalla jonkin verran ennen heitä. Eilen nukkumaan mennessäni ei auttanut kuin luottaa aamuvirkkuutteeni, sillä herätyskello ei ollut saatavilla. Nukuin kuin lapsi, heräsin virkeänä ja koitin arvailla mitä kello voisi olla. Olin illalla unohtanut läppärin autoon, enkä millään viitsinyt noutaa sitä vain nähdäkseni, mitä kello on. Keitin kahvit, söin aamupuuron ja odotin tuomiokirkon kellon soittoa saadakseni selville ajan. Kello kumisi, mutta sekosin jossain kohtaa laskuista.

Kuikuilin ulos ikkunasta tavoittaakseni katseellani ihmisen, jolta voisi kysyä kelloa. Näin yhden mummon ja katsoin viisaammaksi pukea päälleni ainakin paidan. Neljännen kerroksen ikkunasta huuteleva, kellonaikaa uteleva alaston nuori saattaisi olla pahaa-aavistamattoman rouvan psyykkeelle liikaa. Riensin vaatekaapille ja puin päälleni paidan aivan turhaan. Mummo oli yllättävän ketterä ja poistunut jo pihapiiristä ikkunan ääreen palattuani.

Meikkasin ja päätin lopulta raahautua autoon. Olin arvannut oikein, sisäinen kelloni ei ollut pettänyt. Auton kello näytti 8.40, olin siis herännyt kahdeksan jälkeen. Olimme istuneet parin ystävän kanssa iltaa hyvin maltillisesti, joten takana oli yli seitsemän tunnin hyvät unet. Lupaava alku tulevalle leirille! 

Ajelin toiveikkaana kirjastolle toteamaan sen aukeavan vasta kymmeneltä. Jatkoin Hansaan ja nyt olen istunut kahvilassa kirjoittaen tätä tekstiä puolisen tuntia. Kännykkäliike aukeaa kahdeksan minuutin kuluttua. Ehdin sitä ennen julkaista tämän tekstin vailla kuvia, ja palaan asiaan myöhemmin kuvien kanssa. Jospa leiriltä irtoaisi jotakin hyvää materiaalia.