Tänään nautiskelin rapsakasta säästä. Aamulla pukemiseen meni puolisen tuntia. Housuvalinta tuotti eniten tuskaa. Oli kovin haastavaa löytää housut, joiden alle voisi pukea tykit ja jotka silti näyttäisivät hyvältä vinkkeleiden (=huopikkaiden) kanssa. Seuraava haaste oli löytää viimeksi yli vuosi sitten käytetyt Rukan pinkit paholaiset jostakin kaapin syövereistä. Terminologiaa selventääkseni totean nyt tarkoittavani diktaattoreilla/tykeillä/paholaisilla pitkiä kalsareita. Niitähän voi kutsua oikeastaan miksi vain monikkomuotoiseksi asiaksi. Diktaattorit on nimityksistä lähinnä sydäntäni.
Löydetty. Päädyin survomaan päälle farkkutrikoot ja asu olikin puoliksi valmis. Paitavalinta oli tänään helppo, takkia tuumin tovin. Krimiturkki olisi 27 asteen pakkaseen ollut oiva vaihtoehto, mutta koska olen hukannut suosikkipiponi, ei huputon takki tullut kysymykseen. Päälle päätyi naulakosta paksu sininen nahkatakki, jossa on tarvittaessa koko pään kätkevä karvahuppu. Paljon karvoja, erittäin hyvä. Sain suljettua hupun sopivaan suppuun käärimällä pienen violetin villapeiton kaulaani. Poistuin viimein kämpiltä kädet syvälle taskuihin työnnettynä, sillä olen pipon lisäksi hukannut myös ainoat lapaseni. Tiistaina poljin kouluun villasukat käsissä, ja puolen kilometrin matkan jälkeen sormia sulatellessani totesin idean kelvottomaksi. Ystäväni ehdotti pakastepussien vetämistä villasukkien päälle tuulenpitävyyden lisäämiseksi, mutta se olisi jo outoa. Kädet taskuihin, siis!
Kävely eskimoasussa on paitsi kömpelöä, myös vaarallista. Mainio karvahuppu blokkaa tuulen ja kylmyyden lisäksi kaiken näkyvyyden sivuille, minkä vuoksi risteyksissä on pyörittävä typerän näköisesti pituusakselinsa ympäri ennen turvallista tienylitystä. Onneksi yksi kierros yleensä riittää. Kuulonsakaan ei voi luottaa, sillä rauhalliseen taaperrukseeni kuuluu olennaisena osana musiikin kuuntelu. Käsineettömyyden etuja on näppäryys kappaleiden vaihtamisessa, kun ei ensin tarvitse riisua lapasia.
Niinpä niin, hengissä selviäminen arktisessa Turussa on onnen kauppaa ja kiitän luojaani jokaisesta päivästä. Seuraava haaste on tehdä vahinkoilmoitus tuhoutuneesta läppäristä, ja metsästää ruokaa. Onneksi tähtäimessäni olevaan opiskelijaruokalaan pihan toiselle puolen pääsee kätevästi maanalaista tunnelia pitkin. Vältän uuvuttavan pukeutumissession lisäksi yhden vaarallisen tienylityksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti