Berliini III

”Emma tää on kivaa, tää on meiän harrastus!” 

Kiitos Titta. Kommentti sai minut nauramaan epäuskoisesti ja syöpyi sydämeeni. Hetki sitten olin tuhertanut itkua pettymyksestä, kirkunut takkiini, hakannut reisiini ja paiskinut suojia. Kaiken tämän tein, jotta henkeä ahdistava pettymys olisi helpottanut ja rinnassa painava tunne olisi hellittänyt edes hieman. Ei auttanut. Olin hävinnyt omassa sarjassani tuomariäänestyksen norjalaiselle, ja sen jälkeen hätäisin ottein keräilymatsin puolalaiselle. Pettymykseen ei reisien läpsiminen, itsekseen kiroilu tai ystävälliset sanat tehoa. Titan kommentti palautti perspektiivin.

Banzaicup on mielenkiintoinen tapahtuma. Yhdeksän tatamia (tavallisesti turnauksissa on max. 5 tatamia) ja hirveä härdelli. Kaikessa kaoottisuudessaan tämä berliiniläisen seuran järjestämä turnaus on hyvä harjoituskisa kovatasoisempia tantereita varten sillä otella saa taatusti. Oman painoluokkansa lisäksi voi osallistua kaikille painoluokille avoimeen sarjaan ja joukkueeseen. Omaan päivääni mahtui yhteensä yhdeksän ottelua, ja nyt sunnuntaina olo on jokseenkin hakattu. 

Hienosti.

Ja onnellinen.

Kuvailinkin jo tuntemuksiani oman sarjani jälkeen. Ei mennyt niin kuin halusin. Päivän suurimpana voittona pidän sitä, että nousin erittäin syvältä pettymyksen, itseinhon ja epätoivon suosta uuteen nousuun naisten avoimessa sarjassa. Ensin kaatui pieni näppärä ruotsalainen, sitten valtaisa norjalainen. Oikeasti, en muista koska viimeksi olen nähnyt niin mittavan naisen. Matsia oli hauska katsoa videolta. Tuli vahvat David ja Goljat fibat. Onneksi karateottelu ei ratkea kokoon. Iso vastus on useimmiten myös hitaampi, ja niin oli tämäkin neidon laita. Norskin jälkeen hävisin harmillisesti englantilaiselle hyvän ja vauhdikkaan ottelun jälkeen. Olin puhki. Onneksi enkku meni finaaliin, ja sain vielä mahdollisuuden taistella pronssista.

Hyvä draivi jatkui. Ensimmäinen keräilyvoitto oli selkeä, ja pronssiottelu venäläisvastustajan kanssa niin ikään. En olisi uskonut seisovani palkintopallilla avoimessa sarjassa oman sarjani tappion jälkeisissä tunnelmissa. Olen ylpeä siitä, että sain kerättyä itseni.

Päivän jälkeen oli mukava napata pronssinen pytty mukaan palkinnoksi hyvistä ja heikoista hetkistä, olkoonkin, etten koskaan ole tajunnut pokaaleja. Liian suuria ja teräväreunaisia juomiseen, rumia, hajoavat helposti matkalaukussa ja keräävät pölyä. Mitalit ovat paljon kompaktimpia ja kivoja, näin sivuhuomautuksena. Oli miten oli, pokaali repussa astelimme väsyneinä mäkkäriin jonottamaan pikaruokaa. PYH.  Aasialaisesta kioskista olisimme saaneet parempaa ruokaa puolet nopeammin ja halvemmalla, mutta seuran nuori polvi on alkanut uhkailla minua jos mainitsenkin sanan ”taikkuruoka.”

Mauerpark. Mies syö currywurstia.

Tänään analysoimme eilisiä otteluita videolta ollaksemme taas hieman viisaampia ensi viikonlopun Salzburgin K1-kisaa varten. Analyysituokion jälkeen on ihanaa suunnata valtaisalle Mauerparkin kirpparille ja heittää karateajatukset hetkeksi ensimmäisen vaatekojun tiskin alle. Toivon löytäväni uuden vyölaukun, vanha kun meni rikki kiristettyäni sitä turhan aggressiivisesti. Ulkona vallitsee aurinkoisenkirpeä ja kaunis syyssää ja kyseessä on ulkoilmakirppis. Täytyy ladata valtavasti vaatteita päälle, sillä palelu on syvältä.