Hymy

Eilen poljin vesisateessa. Olin hoksannut pukea sadetakin, jonka huppu ei tahtonut pysyä päässä. Tuuli piiskasi naamaan pieniä pisaroita ja lehtiä. Otsa oli kurtussa ja niska jäykkä, mutta hymyilin. En hokenut päässäni mantraa ”tää on oikeesti ihan kivaa ja eipähän ainakaan oo liukasta”, tai ”fake it until you make it”. Ei, typerä ja tilanteeseen täysin sopimaton virnistykseni vaan livahti kasvoille, merkillisen ja syvän onnenkokemuksen vuoksi.

Muistan samanlaisen onnentunteen jostain ala-asteajoilta, liukastellessani keväällä kouluun peilijäistä metsätietä pitkin. Silloin kuuntelin Maija Vilkkumaan Ei-albumia, eilen korvissani taisi soida Kent. Artistit ovat kokemukselle kuitenkin yhdentekeviä. Olennaista on hetken järjettömyys. Ei mistään johtuva, äkillinen hyvänolon tunne. On niin paljon, mistä kiittää.

Takana on huikea kisakausi. Yhtenä haastavana tavoitteena oli ottaa ensimmäinen Premierliigamitali, ja muutenkin pärjäillä näissä piinkovissa Karate1-turnauksissa. En olisi arvannut mitalitavoitteen toteutuvan heti kauden avauskisassa Istanbulissa, josta kotiin tuli pronssia. Finnish Open cupin avoimen sarjan voitto seuraavalla viikolla oli niin ikään hieno saavutus. Banzai-cup tarjosi vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja paljon otteluita, ja Salzburgin Karate1 kisa oli upea. Viidenkymmenenkolmen naisottelijan joukossa 5. sija on hyvä saavutus, olkoonkin että semifinaalissa ja pronssiottelussa tuli takkiin.  

Mahtui väliin yksi ensimmäisen-kierroksen-tappio-ja-suihkuun- kisakin Saksan Coburgissa, mutta kömmähdyksiä sattuu ja niistä opitaan.

Monta yritystä, ei voittoa.

Hymyyn on syytä. Silti väitän, että merkillinen sadepäivien virnistykseni ei johdu pelkästään hyvin sujuneesta kaudesta. Totta kai karaten rooli elämässäni on merkittävä, ja karate-elämän sujuminen heijastelee fiiliksiini arjessa, mutta en missään nimessä usko sen olevan ainut syy tämän hetken onneen. Oikeastaan en edes tiedä, kumpi asiassa on muna ja kumpi kana. Olenko onnellinen voidessani täyttää arkeni merkityksillä tehtävillä ja ihmissuhteilla, ja pärjään siksi kilpailuissa, vai pärjäänkö kilpailuissa ja olen siksi onnellinen ja jaksan tehdä merkityksellisiä asioita ja vaalia ihmissuhteita. Epäilen ensimmäistä, mutta en voi sanoa varmaksi.

Salzburgin linnassa turistina hienon kisan jälkeen.

Asioiden järjestyksellä ei lopulta ole
merkitystä. Olennaista on, että tämän hetken kierre on positiivinen. Motivaatio harjoitella, kehittyä ja rakastaa ihmisiä on hyvä. Pyrin tekemään tulevat valintani elämässä siten, että kierre saa jatkua ja ruokkia itseään.