Tårstai

Koristeomenapuunoksa on parhaat päivänsä nähnyt. Saatan tuhota sen.

Viime keskiviikosta on yli viikko ja torstai on toivoa täynnä. Onnistuin keskiviikkoni käännössä ennennäkemättömällä tavalla, ja torstai on aina ollut mainio päivä. Tämä kyseinenkin näyttää varsin lupaavalta, ainakin paperilla. Kotona siivoskelua ja mummon tervehtimistä, yhdeltä lajitreenit pajalla, ja sieltä saan porhaltaa Turkuun alfakeskukseen Turun atleettiklubin järjestämiin kansallisiin painonnostokisoihin. JOO! Kisat ovat ensimmäiset painonnoston saralla ilmeisesti vuoteen, ainakaan tulosta ei kuulemma viime vuodelta ollut. Aikamoista. Niin se aika rientää. Nyt tarkoitus olisi käydä tekemässä sellainen, jotta voin kesän jälkeen katsoa uudelleen missä mennään.  

Siivoaminen on ihanokoo. On paljon asioita joita teen mieluummin, luen vaikkapa kirjaa tai syön jäätelöä, mutta siivoaminen menettelee. Työnsä jäljen näkee, ja varsinkin toiselle siivoaminen on ihan mukavaa, ainakin mukavampaa kuin uiminen kylmässä vedessä tai hakettaminen. Täällä kotikorvessa olen huomannut vedon loppuvan aina oman huoneen kohdalla. Ei siellä kukaan muu käy, itsekin harvoin ja vain nukkumassa. 

Siivoamisessa harmillisinta on ehkä imurointi. Siitä kuuluu meteliä, ja aina välillä imuri sammuu sen pyörähdettyä selälleen kesken kohtauksen, tai johto irtoaa seinästä juuri kun on ylettymäisillään johonkin saastaiseen kolkkaan. Ihan kuin kone esittäisi hiljaisen kantansa liian aggressiivisesta kohtelusta. Lavuaarien pesu ja pöytien pyyhkiminen taas on palkitsevinta. Se on äänetöntä, eikä rätti tai tiskiharja protestoi.

Jotenkin tämä tarinan iskentä ei tänään lähde lentoon. Katson paremmaksi tarttua siihen vietävään imuriin. Ehkä se herättää minussa tunteita joista voin kertoa lisää.