Olivan Seminaari Virossa, tota

Antonio Olivan seminaari

Saavuimme Rakvereen tiistaina juuri sopivasti lounaalle ja ensimmäisiin harjoituksiin. Leirin sensei on kokenut kettu Antonio Oliva, jonka systeemiä toteuttamalla karatemenestyjiksi on noussut muun muassa Latvian kiltein ja herttaisin mies Kalvis Kalnins.

Treenin jälkeen Oliva könkkäsi minun ja Kaitsun luo ehdottaakseen, että tekisi minusta kolmen muun Bremeniin tähtäävän urheilijan lisäksi urheilijaprofiilin, jossa kartoitettaisiin vahvat ja heikot alueet ja jonka pohjalta Antonio määräisi meille joitakin harjoitteita leirin aikana erillään muista. Profiili antaisi vinkkejä MM-kisohin valmistautumiseen. Sehän sopi. Seuraavana iltana istuimmekin muiden profiiliurheilijoiden kanssa piinapenkissä vastailemassa enemmän ja vähemmän hankaliin ottelullisiin kysymyksiin, kuten ”Kuinka hyvin ottelet kun vastustaja on liikkuva”, ”Kuinka vahva olet viimeisellä 30 sekunnilla”, ”Kun sinusta saadaan piste, otetaanko se päästä, vartalosta vai kaadoin ja millaisessa tilanteessa”?  Tavallisesti nämä profiilit tehdään videoanalyysin pohjalta, mutta koska aikaa siihen ei ole, meidän piti miettiä näitä kysymyksiä itse. Rasittavaa mutta hyödyllistä.

Sain profiilini pohjalta kehotuksen harjoitella mm. tilannetta, jossa olen johdolla 1-0 ja lisään johtoani, sekä tilannetta jossa säilytän 0-0 tilannetta mahdollisimman pitkään. Tämä saattaa olla viisas taktiikka vastustajan ollessa stara. Tällöin kertoimet paranevat, mitä pitemmälle ottelun saa pidettyä tasoissa. Tuomareilla, jotka eivät lähtökohtaisesti ole pohjoismaitten ja balttian ottelijoiden puolella, on tällöin aikaa oivaltaa että ”hei, tuo suomalainenhan puolustaa tosi hyvin ja on muutenkin tosi hyvä”, minkä jälkeen he saattavat antaa pisteitä myös varsinaisista suorituksista.

Valitettavasti kilpakarate on poliittisesti kovasti värikästä, eikä Pohjoismaiden ja balttian karatejohto ole pärjännyt politikoinnissa Turkin, Ranskan, Japanin, Egyptin ja Iranin kaltaisille mahtimaille kovinkaan hyvin. Suomalaisia tuomareita on hyvin vähän, ja em. maiden tuomareita paljon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että meikäläisten täytyy olla todella hyviä voittaakseen isojen organisaatioiden ottelijoita. Virheille ei ole sijaa, ja tekniikan täytyy olla niin hyvää, ettei jossittelun varaa jää. Tämäkään ei aina riitä, vaan esimerkiksi japanilaista tai ranskalaista vastaan otellessa on syytä ymmärtää, ettei päähän lyönti kannata. Jos osuma on vähänkin reippaampi, seuraa varoitus varmasti. Jos kontakti ei ole riittävä, piste jää saamatta heikon etäisyyden vuoksi ja jos suoritus on hyvä, piste voidaan mitätöidä vaikkapa tehottomuuteen vedoten. Näissä otteluissa varminta olisi ottaa pisteitä joko päähän potkuilla tai vartaloon lyönneillä.

Elämä ei aina ole reilua, ja urheilu nyt ei varsinkaan ole. Nämä asiat on hyvä tietää ja ottaa huomioon, mutta niiden vuoksi tuskastuminen ei auta menestymiseen. Ainakin tiedän suuren mitalin saavuttaessani, että olen ollut oikeasti kilpasiskojani parempi.

Lipsahdin leirireportaasissani nyt hippasen sivuraiteille ja palaan nyt pääradalle. Leiri on ollut taktiikkapainotteinen ja kilpailuun valmistavalle kaudelle siksi erittäin sopiva. Eilen perjantaina paikalle saapui Latvian maajoukkueen kärkiottelijat Kalvin Kalnin, Ruslan Sadikovs ja Viktoria Rezajeva, joiden kanssa olimme heinäkuun alussa kahden viikon leirillä Latvian Ventspilsissä (Leirille osalistui urheileijoita myös Valkovenäjältä ja Venäjältä). Heidän mukaantulonsa nosti leirin tasoa taas pykälän ylöspäin, ja meno on ollut kolmissa viimeisissä treeneissä huikea.

Viime treeneissä harjoittelimme kertauksena jo oppimiamme asioita vapaasti. Harjoittelin Viktorian kanssa mm. puolustuspeliä johtotilanteessa. Tehtävänäni on tällöin olla vastustajaa aina askel kaksi edellä. Tämä tarkoittaa, että minun tulee liikahtaa pois tähtäimestä aina ennen kuin vastustaja ehtii hyökätä, tai hyökätä itse ensin. Harjoite sujui kelvollisesti, ja liikuin vauhdilla sivusuuntaan Viktorian painostaessa vahvasti. Ahtaassa salissa törmäsin kuitenkin takanamme seisovan Tanelin (yksi profiiliurheilijoista, Viron pitkänhuiskea kultapoika jolla takataskussa mm. nuorten MM-kultaa) puolitoistametriseen jalkaan. Väänsin oikean nilkkani, huusin ja kiroilin taas tarpeettomasti suomeksi ja könkkäsin telakalle vaatien jäitä. En hermostu herkästi mutta nyt sattui. Jäitä ei ollut heti saatavilla, joten köytin nilkkani tiukkaan pakettiin vyölläni ja nosti seinää vasten ensi hätiin. Jollakin valkulla oli antaa kodeiinia, ja nappasin sitä tarpeeksi. Kipu oli kova ja tuli aaltoina. Toivon että mitään ei ole mennyt pahasti rikki ja nilkka on vain herkistynyt Latvian leirillä sattuneesta pienestä nyrjähdyksestä. Maanantaina menen Suomessa lääkäriin ja saan tietää kuinka asiat ovat.  Omalta osaltani leiri on kuitenkin nyt ohi. Varsin harmistuttava juttu, mutta minkäs teet. Onneksi teloin itseni vasta kolmanneksi viimeisissä treeneissä ja niissäkin vasta viimeisellä puolituntisella.

Nyt istun hostellissa jalka tiukassa teipissä nostettuna pöydälle tietokoneen viereen. Tällä hetkellä ei satu, mutta ei kyllä satu etusormenpäässä eilen tykyttänyt kynsivallintulehduskaan, joten tuskattomuuteni saattaa olla hyvän lääkityksen ansiota. Lupasin veljelleni olla varaamatta jalalle painoa ennen kuin se on kuvattu, ja tytöt kävivät metsästämässä minulle luudan kainalosauvaksi. Pihistivät sen jostain portaiden alta kun eivät löytäneet siivoojarouvaa mistään. Aika skulahtaneelta tuo kapistus näyttää, tokkopa rouva sitä kaipaa.

Könkkäämpä nyt hostellimme keittiöön hakemaan jääpussin, jonka leirin pääorganisaattori Mehis kävi minulle viinakaupasta hakemassa. Hauska mies, (tarjoutui menemään kanssani naimisiin, sillä virolaisen sanonnan mukaan "häihi mennes parantub" tai jotain sinne päin), oli 6 vuotta Viron painiliiton johdossa ja nyt johtaa karateliittoa. Puhuu suomea ja nauraa räkäisesti.